Salpavaellus muistuttaa myös vapaaehtoisesta mp-työstä

Kategoria: Uutiset

 Salpavaellus 2015 tarjoaa uusia kokemuksia sekä ensikertalaisille että kokeneille vaeltajille

Salpavaellus järjestetään tulevana kesänä jo 22. kerran. Tänä vuonna tapahtumaa johtaa ensimmäistä kertaa Antti Pakkanen.

  • – Vaelluksen johtajana haluan olla tuomassa uutta virtaa ja näkemystä nuoren reserviupseerin näkökulmasta. Salpavaellus on hyvä esimerkki siitä, miten nuoria reserviläisiä on tullut mukaan toimintaan erityisesti maanpuolustusjärjestöjen kautta, Pakkanen toteaa.

Juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna 26.–28. kesäkuuta järjestettävän tapahtuman teemana on vapaaehtoinen maanpuolustustyö ja sen suojelijana toimii Reserviläisliitto.

 

Antti Pakkanen johtaa nyt ensimmäistä vuottaan Salpavaellusta. Vaikka Salpavaellus on tapahtumana perinteitä noudattava, pyritään siihen joka vuosi tuomaan jotain uutta. Kolme teemaltaan erilaista vaellusreittiä tarjoavat jokaiselle mahdollisuuden tutustua, olivat vaeltajat sitten ensikertalaisia tai kokeneita konkareita. Salpavaellus on maanpuolustustapahtuma, jonka alueen reserviläisjärjestöt mahdollistavat. Vuoden 2015 Salpavaelluksen teemana onkin vapaaehtoinen maanpuolustustyö ja reserviläisyys.

– Erityisesti nyt kun puolustusvoimien rahoitus on kriittisessä tilassa, vapaaehtoinen maanpuolustustyö korostuu. Myös reserviläisten mahdollisuus kertausharjoituksiin on ollut heikolla pohjalla, joten haluammekin reserviläisteemalla korostaa nimenomaan reserviläisten maanpuolustustahtoa sekä halua päivittää maanpuolustustietämystään.

Pakkasen mukaan Reserviläisliiton läsnäolo tuo myös painoarvoa tapahtuman valtakunnallisuudelle ja merkittävyydelle.

– Salpalinja itsessään on keskeinen monumentti siitä, että tahtoa puolustaa maata ja uskoa tulevaisuuteen on ollut vaikeinakin aikoina. Siihen perinteeseen tahdomme ihmisten tutustuvan Salpavaelluksella.

Lue koko Salpavaellus-tiedote  http://www.salpavaellus.net/wp-content/uploads/2012/06/Svaellus_tiedote_2015-Emilia-Ristola.pdf