Salpavaellus jatkaa MPK-yhteistyötä

Salpavaellus 2019 järjestetään kuluvan vuoden tapahtuman pohjalta yhteistyössä MPK:n kanssa kuitenkin tiettyjä yksityiskohtia täsmentäen ja särmiä hioen! Tästä päätti tapahtuman 25 vuotta sitten perustaneiden  Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseerikerhon, Luumäen Reserviupseerikerhon, Kaakonkulman Raserviläisten ja Luumäen Reserviläisten yhteiskokous Miehikkälän Salpalinja-museolla 26.7.2018.

Kokouksen kutsui koolle Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseerikerhon puheenjohtaja Heikki Rongas. Paikalla olleet (lueteltu kuvatekstissä) yhdistysten edustajat kävivät vilkkaan keskustelun 2018 MPK-yhteistyöstä säröineen ja helmineen.

Lopputulema oli yksimielinen: Vaelluksen johtaja Antti Pakkanen sai valtuudet käynnistää neuvottelut MPK:n Kaakkois-Suomen piirin kanssa vuoden 2019 Salpavaelluksen järjestämisestä. Yhtenä pohjapilarina päätökselle oli luonnollisesti  2018 vaelluksen erinomainen asiakaspalaute. Mukaan järjestelyihin otetaan tietysti myös erinomaista työtä tehnyt Salpalinjan Oppaat ry, joka oli kuluvana vuonna ensimmäistä kertaa nimettynä yhtenä järjestäjänä Salpavaelluksella.

Jokainen alusta asti Salpavaellusta tekemässä ollut edellä mainituista taustakerhoista vakuutti puheenjohtajiensa suulla sitoutuvansa Salpavaellusten järjestämiseen edelleen vähintään tähänastisella voimalla ja laajuudessa!

………….

Tämä uutinen on Salpavaelluksen tiedottajana 14 vuotena toimineen allekirjoittaneen viimeinen Salpavaellus-tapahtuman tiedotustehtävä. Aika aikaa kutakin. Kiitän kaikkia mukana olleita ja minua auttaneita yhteistyöstä näiden 25 vuoden aikana! Salpavaellus on ollut minulle sydämenasia sen ensimmäisestä kerrasta lähtien! Siksi olen käytettävissä, jos tolpillani olen, ehkä jossakin helpossa paikassa kohdeoppaana, jos siihen on tarvetta ja minulla kenttäkelpoisuutta tulevina vuosina! Kiitos!

Klikkaa kuvaa isommaksi!

TERHO AHONEN

Salpavaelluksen kerhojen edustajina ja toimijoina olivat neuvottelussa vaelluksen johtaja Antti Pakkanen (vas), Matti Kuukka Luum ResUps, Hannu Ilves, Kari Tahvanainen Luum ResUps, Eero Kaasalainen Lennuksen avotraktoriklubi, Jukka Sillanpää Luum Res, Heikki Rongas VM ResUps, Erkki Rikkola VM ResUps Mikko Suoknuuti VM ResUps, Antero Sarvilahti Luum Res, Jukka Lappi, vaell varajoht, Jorma Kajanus Kaakonkulman Res, Ari Vainio Kaakonkulman Res, Pekka Rintelä Kaakonkulman Res.

 

Salpavaellus veti edelleen hyvin

25:nnen kerran järjestetty Salpavaellus veti hyvin väkeä. Yhteensä kolmelle eri reitille osallistui 207 Salpalinjaan tutustujaa. Toimitsijat, esiintyjät ja Faitterit-soittokunta nostivat kokonaisosallistujamäärän noin 280 henkeen. Määrät ovat korkeata viime vuosien hyvää tasoa.

Kiinnostusta tutustua maastossa Salpalinjaan siis yhä on, jos kohta entistä enemmän yhteistyötä se eri toimijoiden kanssa vaatii. Hyvänä esimerkkinä tästä on Salpalinjan perinneyhdistys sekä uutena kumppanina tämän vuoden suojelijana ja ennen kaikkea hallinnointiorganisaationa ja myös tekijöinä mukaan tullut Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK. Kilpailu kesäviikonloppujen sieluista on Suomen suvessa ankaraa; Salpavaellus on siinä tiedotussodassa pitänyt asemansa!

Pisimmälle, Tähtäimessä Salpalinja -reitille osallistui 78 vaeltajaa. Salpavaelluksen päättävä maanpuolustusjuhla pidettiin Ukko-Pekka Svinhufvudin kotimuseon pihamaalla Luumäen Kotkaniemessä. Edellä olevaan teemaan liittyen pisimmällä reitillä oli erikoisohjelmana Ukko-Pekka –ammunta Miehikkälässä. Siinä ammuttiin kolme laukausta sotilaskiväärillä, jonka yhtä mallia kutsutaan Ukko-Pekaksi. Moni vaeltaja ampui ensimmäistä kertaa kiväärillä.

Lappeen lukko –reitille osallistui 28 vaeltajaa. Osittain samalla alueella liikkui jo ties monenneko kerran Salpavaellukselle osallistunut Lennuksen avotraktoriklubi kahdeksalla traktorilla vahvistettuna kahdella huoltomiehellä. Tällä reitillä oli em. traktorimiesten kivennostonäytöksen lisäksi myös työnäytös, kuinka kivi halkeaa kiilaamalla. Lappeen lukko –reitin osallistujille tarjottiin mahdollisuus Ukko-Pekka –ammuntaan pv:n ekoaseilla.

Päätöspäivän aamupäiväksi ajoitetulle Salpalinja Salpausselällä –reitille osallistui 90 henkeä. Heistä 55 oli Salpalinjan perinneyhdistyksen perinnepäivän osallistujia. Reitti lyhyenä ja helppona vaihtoehtona täytti myös erinomaisesti paikkansa.

MPK:n kursseille, reitit, toimitsijat ja Faitterit-soittokunta, osallistui 186 henkeä. Tällä luvulla Salpavaellus lukeutuu MPK:n Kaakkois-Suomen piirin suurimpiin tapahtumiin ja menee maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseista luokkaan suuret myös koko maata ajatellen.

Yhteistyö Salpavaelluksen ja MPK:n välillä sujui hyvin. Totta kai, pientä opiksi otettavaa jäi molemmin puolin.

Salpavaelluksen päättänyt maanpuolustusjuhla oli jälleen upea vaeltajien sisäänmarsseineen Sillanpään marssilaulun tahdissa. Faitterit-soittokunta ja tätä juhlaa varten perustettu Ukkoset-laulukvartetti nostattivat isänmaallista tunnelmaa. Kun yleisöäkin oli satakunta henkeä, laskettiin 50 minuuttia kestäneeseen juhlaan osallistuneen yhteensä noin 380 ihmistä.

Seuraavan Salpavaelluksen pitopaikkaa ei ole päätetty, ajankohta on edelleen viikko jälkeen juhannuksen.

Maanpuolustusjuhlan puheet löytyvät näiden kahden linkin takaa:
http://salpalinjansalat.blogspot.com/2018/07/salpavaelluksensuojelijan-puhe-mpkn.html
http://salpalinjansalat.blogspot.com/2018/07/esitys-salpalinjasta-maailman.html



25. Salpavaellus alkoi

Luontoäiti  arvasi 25. Salpavaelluksen kiinnostavuudessaan nostavan Salpalinja-kipinää niin moneen rintaan, että päätti viilentää vaelluksen ensimmäisen illan säätä ja kostuttaa maata turhien leimahdusten syntymiseksi. Mutta sepä ei tahtia haitannut. Tähtäimessä Salpalinja -reitille ilmoittautuneet (78 henkeä) lähtivät ahmimaan oppaiden Salpalinja-tykitystä iloisin mielin.

Reiti alkoi Harjun oppimiskeskuksesta ja eteni illan aikana Rantaharjuun Suomenlahden rantaan. Siellä lämmin sauna ja ruoka ja valmiiksi pystytetyt teltat odottivat ottajaansa; Keski-Suomen maakuntakomppanian osasto halusi pystyttää telttansa itse!

Perjantain ennakkotilanteen mukaan Salpavaelluksella tutustuu Salpalinjaan kolmella eri reitillä noin 200 osanottajaa. Määrä tarkentuu, kun sunnuntain reitti on alkanut klo 9.

Tässä muutama kuva perjantain 29.6.2018 alkuillasta:

 

Kymen Sanomat paperilehti premisivu 30.6.2018.

Kymen Sanomat paperilehti 30.6.2018, sivu 6.

Osmo Kimmo Helsingin Sanomissa

Mielipiteen kirjoittaja Osmo Kimmo oppaana Ryhmä Sandikselle Salpavaelluksella 2016. Kuva Lasse Veikkolainen

Museoviraston vastine:

Ohje ja perustelut MPK-ilmoittautumiselle

Koska MPK-ilmoittautuminen on joillekin halukkaille vaeltajille uutena asiana herättänyt kysymyksiä, on tässä vielä vaellusjärjestäjien tekemä ohje ja perustelut. Lue innostu ja tule mukaan!

Ohje ja perustelut MPK-ilmoittautumiseen

Ilmoittautuminen MPK:n Salpavaellus-kursseille (reiteille) ja rekisteröityminen tietojärjestelmään:

Mene www.salpavaellus.net -sivustolle. Etusivulla ylhäällä heti logokuvan alla on painikerivi, vie kursori SALPAVAELLUS 2018 –painikkeen päälle. Tuolloin avautuu joukko alavalikkoja, valitse Reitit ja tapahtumat, klikkaa sitä tai riippuen laitteesta voit jo suoraankin valita jonkin kolmesta reitistä: Tähtäimessä Salpalinja tai Lappeen Lukko tai Salpalinja Salpausselällä –reitti. Pelkkään maanpuolustusjuhlaan voi osallistua yleisönä ilman kirjautumista; ulkoilmajuhla on avoin kaikille ja siihen on vapaa pääsy. Reittien ohjelmaan se sisältyy automaattisesti.

Kunkin vaellusreitin reittikuvauksen alkupäästä löytyy teksti:

Ilmoittautuminen MPK-järjestelmään: ja tässä kohtaa on suora linkki ko reitille ilmoittautumiseen,

klikkaa kyseistä linkkiä.

Avautuvan reittisivun yläosassa kuvan alla, otsikon vieressä on sininen laatikko: Ilmoittaudu, klikkaa sitä.

1. Jos olet jo ollut mukana MPK:n toiminnassa, olet mitä todennäköisemmin rekisteröitynyt MPK:hon ja sinulla on kirjautumiseen tarvittavat tunnukset, käyttäjätunnus ja salasana. Ei muuta kuin kirjaudu ja seuraa ohjeita, ensin on henkilötietojen tarkistus, sivun alalaidassa on seuraava-painike, klikkaa sitä. Jos jotakin puuttuu, järjestelmä kysyy ja pyytää täyttämään esim. henkilötunnuksen. Siitä vain sitten seuraava-painikkeen kautta eteenpäin sivulle tulevia ohjeita noudattaen ja homma hoituu.

2. Jos et ole ennen osallistunut MPK:n kursseille, klikattuasi sinistä Ilmoittaudu-laatikkoa avautuvassa näkymässä on Käyttäjän tunnistaminen -otsakkeen alla teksti: Jos sinulla ei vielä ole tunnuksia, tai käyttäjätunnus ja salasana ovat unohtuneet, PAINA TÄSTÄ, tee niin eli klikkaa PAINA TÄSTÄ –linkkiä.
Avautuvassa näkymässä vasemmalla on kysymys Oletko uusi käyttäjä? Klikkaa sen alla sinistä Luo tunnukset –painiketta. Seuraa ohjeita ja homma hoituu. Jos jotain meni vikaan ao. sivulla on Ongelmia kirjautumisessa –otsikon alla sähköpostiosoite palaute at mpk.fi, klikkaa sitä ja odota vastausta.

Sitten kun olet saanut tunnukset, kirjaudu ja toimi kuten kohdassa 1. selostettiin.

Ja jos jostain syytä näilläkään ohjeilla et ole päässyt ilmoittautumaan, ota yhteyttä sähköpostilla ao. reittipäällikköön tai tiedottajaan, yritetään etsiä pulmaan ratkaisu. Jos on ongelma, on ratkaisu!

Ja jos vielä herää kysymyksiä, miksi tänä vuonna näin, miksi ei voida toimia, niin kuin ennen, lue seuraava:

Miksi Salpavaellukselle pitää kirjautua MPK:n kautta?

1.Ensimmäinen syy on se, että 24 kertaa aikaisemmin järjestetty Salpavaellus samoissa maisemissa, osin samoin vanhenevin ihmisin tarvitsee uusiutumista, niin sisällön kuin vetovastuussa olevien vapaaehtoisten toimitsijoiden osalta. Salpavaellus-tapahtuma kaipaa leveämpiä hartioita jatkuakseen. Siihen luonteva vastaus on MPK. Osanottomaksujen korotukseen on tullut painetta, kun on yritetty keksiä uutta nähtävää ja se on vaatinut mm. lisää kuljetuksia. Ja tähän suuntaan, uusien kohteiden tavoittamiseksi, tarvitsemme yhä enemmän kuljetuksia ja huoltomatkatkin pitenevät. Jo nyt vuonna 2018 pystyimme osaksi MPK- yhteistyön kautta pitämään osallistujamaksut ainakin vielä entisellään.

2.Toinen syy on tavoittaa MPK:n kautta teoriassa kymmeniä tuhansia uusia Salpalinjasta kiinnostuneita ihmisiä. Emme tarvitse kerrallaan (vuosittain) kuin noin 200 vaeltajaa, osa on aina vanhoja kävijöitä, mutta syystä tai toisesta välivuoden pitävien tilalle tarvitaan tietenkin uusia vaeltajia. Tiedotustoiminnan nollabudjetilla uusien vaeltajien tavoittaminen on vaivalloista. Tässäkin MPK-yhteistyö voi olla avuksi.

3.Kolmas syy Salpavaelluksen MPK-yhteistyöhön on tarjota 1-2 vuorokauden mittaisilla reiteillä asevelvollisuusiässä oleville vastaava määrä kertausharjoituspäiviä. Se toisaalta osoittaa, että Salpavaelluksella on monia sotilaallista valmiutta ylläpitäviä ja jopa kohottavia ulottuvuuksia. Ne tulevat siinä reissussa huomaamatta, vaeltamisen sivussa ilman sen kummempaa äksiisiä tai harjoitusta, sanalla sanoen helposti!

Entäpäs ne, jotka eivät ole vielä varttuneet asevelvollisuusikään tai ovat sen ylittäneet? Ei mitään, mitäpä teemme asioilla, joilla ei ole vielä tai enää käyttöä! Saamme joka tapauksessa Salpavaelluksella samat laadukkaat palvelut kuin asevelvollisuusiässä olevatkin!

4.Neljäs syy on vakuutusturva ja huolto. Osallistujien vakuutus on voimassa vain MPK-järjestelmän kautta ilmoittauneille. Sama koskee muonitus-, majoitus- ja kuljetushuoltoa. Ei ole mitään mieltä vanhan organisaation rinnalle luoda toista vakuutus-, muonitus-, majoitus- ja kuljetusjärejstelmää. Se lisäisi kustannuksia entisestään, MPK-hyödyt ja kustannussäästöt valuisivat hukkaan. Sitä paitsi, mistä noille tuplatehtäville löytyisi tekijät, kun nyt MPK:n kurssina toimitsijoiden ja tukiorganisaatiossa mukana olevat asevelvollisetkin saavat työstään palkioksi kh-vuorokausia käytetyn ajan suhteessa. Sekin on reilua. Tekijöilleen Salpavaellus on ollut alusta asti kova kertausharjoitus ilman mm. ylennyksiin vaikuttavia kh-päiviä! Nyt vihdoin hekin pääsevät niistä osallisiksi.

5.Viides syy MPK-järjestelmään rekisteröitymiseen on tunnistaminen ja kommunikaatio, yhteydenpito. Osallistujien osallistumiskelpoisuuden tunnistaminen ja osallistumistietojen ylläpito vaatii rekisteröitymistä. Se taas mahdollistaa kurssitietojen ja ohjeiden lähettämisen osallistujien sähköpostiosoitteisiin.

6.Kuudes syy on yksilön tietosuojan ja henkilötietojen turvaaminen ja käsittely valvotussa MPK-järjestelmässä. EU:n uutta tietosuoja-asetusta aletaan noudattamaan toukokuussa 2018. Tämänkin takia rekisteröitymisestä ei ole pelkoa, että sitä käytettäisiin väärin. Kaiken järjen mukaan MPK-rekisteröitymisestä ei ole mitään haittaa, vaikka tarvetta asiointiin MPK:n suuntaan ei vaelluksen jälkeen olisikaan.

Näistä ja muista pelisäännöistä löytyy yksilöityä tietoa MPK:n sivuilta:

https://www.mpk.fi/Pelis%C3%A4%C3%A4nn%C3%B6t

7.Ja lopuksi vielä seitsemäs syy. Se on tehdä yhteistyössä MPK:n kanssa tapahtumasta kaikille osallistujille viihtyisä, turvallinen, ja kun Salpavaelluksesta on kysymys, myös elämyksellinen retki viime sotien aikaisten sukupolvien rakentamaan itsenäisyytemme monumenttiin.

Vielä! MPK lähettää osanottomaksusta laskun vähän ennen vaelluksen alkua. Odota rauhassa.

Tervetuloa!

Salpavaellus 2018

 

Elokuvasta pohjaa Salpavaellukselle

SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta -elokuva on hyvä ja helppo tapa sekä lisä päästä sisään Salpalinjaan, sen rakenteeseen, laajuuteen ja merkitykseen. Kenties ensimmäistä kertaa Salpavaellukselle osallistuvalle dokumentti antaa vankan pohjan hahmottaa maastossa näkemäänsä ja ymmärtää oppaan kerrontaa. Kyllä se onnistuu aivan varmasti ilman elokuvaakin, mutta sellainen on nyt sopivasti tarjolla Lappeenrannassa. Katso juliste alla ja mene katsomaan; Salpavaelluskin on kuvissa mukana. 

25. Salpavaellus Ukko-Pekan kotikonnuilla

Salpavaellus 2018 painottuu tällä kertaa Etelä-Karjalaan enemmän kuin koskaan ennen. Presidentti Pehr Evind Svinhufvudin kotitalon pihapiiri Luumäellä on 25. Salpavaelluksen keskus. Mutta toinen pääreiteistä, Tähtäimessä Salpalinja – pää- ja oikaisuaseman parhaita paloja Virolahdella –kiertelee tukevasti Kymenlaakson puolella.

Kunnostettu Kotkaniemi, presidentti P.E. Svinhufvudin kotimuseo, avautuu yleisölle 18. toukokuuta 2018.

Salpavaelluksen suojelijana ja samalla yhtenä järjestäjänä ensimmäistä kertaa on MPK ja sen Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiiri.

Viikko jälkeen juhannuksen vuosittain samottavan vaelluksen kolme reittiä kohtaavat Kotkaniemessä, joka on nähtävyys jo sinällään. Salpalinjaa esittelevä vaellus päättyy siellä 1.7. klo 13. pidettävään kaikille avoimeen maanpuolustusjuhlaan. Siinä tuodaan itseoikeutetusti esille itsensäisyysmies, presidentti P.E. Svinhufvudin ja samalla koko Suomen itsenäisyyshistoriaa.

Suojeluskuntahenkisen ja hyvänä ampujana tunnetun presidentin harrastusta tuodaan esiin tarjoamalla kaikille vaeltajille mahdollisuus ”Ukko-Pekka” –ammuntaan. ”Tähtäimessä Salpalinja -reitillä ammutaan perinnekivääreillä Multasillan metsästysampumaradalla Miehikkälässä muutama laukaus kovilla. Ukko-Pekaksi kutsuttu pystykorvamalli on yksi perinnekivääreistä.

”Lappeen lukko” ja ”Salpalinja Salpausselällä” –reiteillä ammunta toteutetaan sovellettuna nykyaikaisilla, puolustusvoimien käytössä olevilla ympäristöystävällisillä eko-harjoitusaseilla. Reiteistä lisätietoa salpavaellus.net –sivuilla. Ilmoittautuminen MPK-järjestelmään avautuu maaliskuun alussa.

MPK toiminta-alustana

Maanpuolustuskoulutusyhdistys ( MPK) on lupautunut 25:nnen Salpavaelluksen suojelijaksi. Mutta MPK ei siihen tyytynyt, vaan tarjoutui siis myös tekijäksi, toimijaksi Salpavaellus-organisaation rinnalle.

– Myös MPK juhlii tänä vuonna toimintansa 25. merkkivuotta. Nyt onkin luontevaa yhdistää voimat ja MPK:n olla mukana Salpavaelluksen suojelijana ja yhtenä järjestäjänä, MPK:n toiminnanjohtaja, prikaatikenraali evp Pertti Laatikainen sanoo.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) järjestää vuosittain lähes 2 000 kurssia, joihin osallistuu yli 50 000 henkilöä. MPK tuottaa yhteiskunnalle turvallisuutta koulutuksiin osallistuvien tietoina, taitoina ja toimintakykynä.

Toiminnanjohtaja Laatikaisen mielestä Salpavaellus on hieno osoitus Luumäen Reserviupseerien, Luumäen Reserviläisten, Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseerien, Kaakonkulman Reserviläisten, Salpalinjan Oppaiden ja puolustusvoimien yhteistoiminnasta.

– MPK:n Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiiri liittyy mielellään tähän järjestäjien joukkoon nyt ja tulevina vuosina. Kannustan samalla kaikkia MPK:n koulutuksissa mukana olleita osallistumaan nyt Salpavaellukselle, Laatikainen patistaa.

Ilmoittautumiset reiteille:

Tähtäimessä Salpalinja, pitkä reitti:
 https://www.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/94473

Lappeen Lukko, keskipitkä reitti:
https://www.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/94474

Salpalinjan Salpausselällä, lyhyt reitti:
https://www.mpk.fi/Koulutuskalenteri/Tutustu-tarkemmin/id/94475

Toimitsijat ja oppaat:
https://www.mpk.fi/Default.aspx?tabid=1122&tap=94476

Salpavaelluksen perusidea on esitellä Salpalinjaa maastossa. Kiehtovia sisäänkäyntejä teräsbetonikorsuihin riittää kaikilla reiteillä.

 

Maanpuolustusjuhla 1.7.2018 klo 13. – 14.

Salpavaellus päättyy Kotkaniemen pihapiirissä järjestettävään maanpuolustusjuhlaan. Siihen vaeltajat marssivat Faitterit-soittokunnan kajauttaman Sillanpään marssilaulun tahdissa. Vaeltajat ottaa vastaan MPK:n toiminnanjohtaja, prikaatikenraali evp Pertti Laatikainen. Hän pitää myös puheen. Juhlan juontaa Salpalinja- ja Kotkaniemi-opas Risto Häkämies.

Maanpuolustusjuhla on avoin myös yleisölle. Kotkaniemen sisätiloihin vaeltajat eivät ehdi tutustua, kuin halutessaan vasta juhlan ja kenttälounaan jälkeen; siksi sisätiloihin oikeuttava pääsylippu ei sisälly vaelluksen hintaan. Tähtäimessä Salpalinja –reitin osallistujat lähtevät kenttälounaan jälkeen heti kohti Virolahtea.

Sen sijaan yleisölle Kotkaniemen sisätilat ovat auki 1.7. klo 9. alkaen. Opastukseen oikeuttava sisäänpääsymaksu on viisi euroa / hlö, eläkeläisiltä kolme euroa.

Kotkaniemen pihatilat eivät mahdollista autojen pysäköintiä. Yleisöä varten Salpavaellus järjestää sunnuntaina klo 9. alkaen maksuttomat siirtokuljetukset niin Kotkaniemen museolle kuin maanpuolustusjuhlan seuraajille kauempana olevilta parkkipaikoilta ja takaisin. Pysäköintialueet ovat aikanaan nähtävissä tältä salpavaellus.net –sivuilta. Ja sitten tapahtumapäivänä niille on tietysti opastus.

Salpavaelluksen suojelijan tervehdys

Salpalinja rakennettiin 1940-luvulla torjumaan ulkoista uhkaa ja puolustuksemme lukoksi. Se on maanpuolustustahtomme muistomerkki, joka osoittaa hienolla tavalla arvostusta Salpalinjan linnoittajaveteraaneille ja kaikille sotiemme veteraaneille.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) järjestää vuosittain lähes 2 000 kurssia, joihin osallistuu yli 50 000 henkilöä. MPK tuottaa  yhteiskunnalle turvallisuutta koulutuksiin osallistuvien tietoina, taitoina ja toimintakykynä.

Niin MPK kuin Salpavaellus juhlivat tänä vuonna 25. juhlavuottaan. Nyt onkin luontevaa yhdistää voimat ja MPK:n olla mukana Salpavaelluksen suojelijana ja yhtenä järjestäjänä.

Salpavaellus on hieno osoitus Luumäen Reserviupseerien, Luumäen Reserviläisten, Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseerien, Kaakonkulman Reserviläisten, Salpalinjan Oppaiden ja puolustusvoimien yhteistoiminnasta. MPK:n Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiiri liittyy mielellään tähän järjestäjien joukkoon nyt ja tulevina vuosina.

Kannustan kaikkia MPK:n koulutuksissa mukana olleita osallistumaan nyt Salpavaellukselle.

Vuonna 2018 yksi MPK:n toiminnan painopisteistä on reserviläisten ja muiden suomalaisten fyysisen kunnon kohottaminen Lisää liikettä -hankkeen myötä. Vaellus on meille jokaiselle hieno erilainen liikuntatapahtuma, jonka voi kokea yhdessä niin vaellukseen osallistumalla kuin erilaisissa toimijatehtävissä.

Toivotan kaikille  järjestäjille ja osallistujille miellyttävää Salpavaellus-kokemusta!

 

Pertti Laatikainen, toiminnanjohtaja MPK

Salpavaellus 2018 reitit lyhyesti

Salpavaellus on luontoretki, jonka yhteinen nimittäjä on Salpalinja ja sen moninaiset linnoitteet. Salpalinja rakennettiin Suomen itärajan turvaksi 1940-41 ja 1944. 

Salpavaelluksen 2018 järjestäjät joutuvat turvautumaan kahdella reitillä linja-autokuljetuksiin hieman aikaisempaa enemmän. Syy on yksinkertainen: osallistujille halutaan näyttää Salpalinjaa mahdollisimman monipuolisesti ja monesta näkökulmasta. Hyvän suunnittelun ja osin myös MPK-yhteistyön ansiosta reittien hinnat säilyvät viime kesän tasolla. Salpavaelluksen kestoltaan pisin reitti, Tähtäimessä Salpalinja, pää- ja oikaisuaseman parhaita paloja Virolahdella, alkaa kokoontumisella vaellusviikonlopun perjantaina klo 15.30. Virolahdella Harjun oppimiskeskuksessa. Ravijoen korsujen koluamisen jälkeen ensimmäinen yö vietetään Rantaharjussa Suomenlahden rannassa.

Toisena päivänä reitti etenee Harjusta Bunkkerimuseolle ja edelleen Vaalimaalle oikaisuasemaan ja yöksi leirintäalueelle. Reittipäällikkö Petri Rajajärvi Virolahdelta johdattaa joukkonsa sunnuntaiaamuna Miehikkälään ampumaradalle ja sieltä Luumäelle Kotkaniemeen maanpuolustusjuhlaan. Juhlan jälkeen vaeltajat kuljetetaan takaisin autoilleen Harjuun.

Lauantaiaamuna Luumäen Askolaan klo 8. mennessä kokoontuu Lappeen lukko – epäsuorasta tuesta suoraan toimintaan –reitti. Se tutustuu Salpalinjaan ensin Askolassa ja jatkaa sitten bussilla Hurtanmaalle. Lappeenrannan kaupungin länsipuolelle Rutolaan reitti ehtii iltapäiväksi.

Linnoituslaitteisiin perehtymisen lisäksi vaeltajille kerrotaan uittohistoriaa; Väliväylän ja Saimaan välin vedenjakajalle tehty tukkien ylivientilaitos Rutolassa jää kävelyreitin varteen. Ilta ja yö vietetään Salpamajan maastossa.

Sunnuntaiaamuna Lappeen lukko -reitin osallistujat nousevat bussiin, tutustuvat Salpalinjan epäsuoran tulen linnoitustykistöasemiin Lemillä ja pallokorsulinjaan Iitiässä. Linnoitushistoriaa syvennetään tutustumalla matkalla hetken aikaa myös ensimmäisen maailman sodan aikaisiin patteritöihin. Lappeen lukon reittipäällikkö on Mauno Sirén Lappeenrannasta.

Salpavaelluksen kolmas reitti, Salpalinja Salpausselällä – Ukko-Pekan jalanjäljillä, kestää sunnuntain aamupäivällä vain kolmisen tuntia. Se tarjoaa usean lyhyen reittivaihtoehdon tutustua linnoitukseen Askolassa kävelymatkan päässä Kotkaniemestä.

Luumäkeläisen reittipäällikkö Kari Tahvanaisen luotsaama lyhyt reitti tarjoaa esimerkiksi Lappeenrannan seudun asukkaille erinomaisen päiväkokonaisuuden. Tutustuminen Salpalinjaan, kunnostettuun Kotkaniemeen ja marssi Rauhanturvaajaliiton Faitterit-soittokunnan tahdissa komeaan maanpuolustusjuhlaan sisältää historian havinaa ja tunnetta vähintään kylliksi.

Reitien tarkempi sisältö ja hinnat löytyvät www.salpavaellus.net –sivustolta. Ilmoittautuminen MPK-järjestelmään alkaa maaliskuun alussa.

Salpavaelluksen päätöspisteenä oli 23. kertaa Miehikkälän Salpalinja-museo. Vuonna 2017 tapahtuma keskitettiin Virolahden Harjuun. Ja nyt Luumäen Kotkaniemi on antanut reittisuunnitteluun paljon lisää uusia mahdollisuuksia.

TERHO AHONEN